Päihteet hoitotyössä osa 3

01.08.2024

Päihteiden liiallinen käyttö altistaa ihmisen erilaisille terveysongelmille. Näiden tunnistaminen on merkittävä osa hoitotyötä. Tässä kirjoituksessa kerron yleisimmistä terveysvaikutuksista, joita kohdataan monissa sote-alan yksiköissä.

On hyvä ymmärtää, vaikka se hieman kliseiseltä kuulostaakin, että ihminen on kokonaisuus. Jossain määrin vierastan jakoa fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, koska ne kulkevat kuitenkin käsi kädessä, halusimme tai emme. Asian selkeyttämiseksi lienee kuitenkin hyvä, että tämä jako tehdään.

👉 Päihteet vaikuttavat ihmiseen monin tavoin. Alkoholi voi aiheuttaa erilaisia maksa- ja muita sisäelinsairauksia. Se voi myös johtaa sydän- ja verisuonisairauksiin, kohonneeseen verenpaineeseen ja sitä kautta mahdollisesti sydäninfarktiin. Päihteet myös altistavat tapaturmille. Juopon tuuri lienee myytti.

👉 Huumeet, kuten opioidit, voivat aiheuttaa hengityslamaa. Suonensisäisesti käytettynä erilaiset infektiot ovat riskinä. Stimulantit, kuten amfetamiini ja kokaiini, voivat aiheuttaa sydänkohtauksia ja aivoverenkiertohäiriöitä.

👉 Lisäksi tulee huomioida alkoholidelirium, joka myös juoppohulluuden nimellä kulkee. Se vaikuttaa psyykkiseltä oireelta, mutta ei missään tapauksessa ole sitä. Kyse on potentiaalisesti vaarallisesta fyysisestä oireesta, joka varsinkin kaikkein vakavimmissa tapauksissa vaatii sairaalahoitoa.

👉 On myös tarpeen huomioida eri päihteiden aiheuttamat vieroitusoireet, joista alkoholin aiheuttamat ovat pahimmillaan hengenvaarallisia. Kirjoitan näistä myöhemmin.

👉 Päihteet vaikuttavat myös mielenterveyteen. Alkoholinkäyttö voi lisätä ahdistusta ja masennusta. Huumeiden käyttö voi aiheuttaa psykoottisia oireita, kuten harhaluuloja, hallusinaatioita ja psykoosia. Nuorten kohdalla on näyttöä siitä, että kannabiksen käyttö voi olla provosoimassa skitsofrenian puhkeamista. Lisäksi unettomuus, levottomuus ja yleinen paha olo voivat olla päihteiden seurausta.

👉 Päihteiden käyttö saattaa myös heikentää potilaan sosiaalista elämää ja sitä kautta tuoda tullessaan syrjäytymistä ja muita haasteita. Lisäksi rikollisuus, prostituutio ja väkivallan uhka ovat pahimmillaan päihteiden käyttäjän murheita.

👉 Hoitohenkilökunnan on tärkeää tunnistaa näitä terveysvaikutuksia ja ottaa ne huomioon arkisessa työssä. On myös hyödyllistä ymmärtää ihmisen kokonaisvaltaisuus.

Eikä sovi unohtaa, että tietoisuus lisää myös mahdollisuuksia toimia ennaltaehkäisevästi. Joskus potilas/asiakas saattaa aloittaa muutoksen kuullessaan riskeistä. Ei siis ole turhaa kertoa niistä.

➡ Sote-alalla on tärkeää päivittää tietoja päihteiden terveysvaikutuksista ja kehittää taitoja kohdata päihteitä käyttäviä potilaita. Hyvä ja ammattitaitoinen kohtaaminen on tärkeä askel hoidossa.

Kiinnostaako aihe? Kurkkaa TÄSTÄ uusi koulutus!

Ari Kärkkäinen
sairaanhoitaja YAMK, ETK, yrittäjä Entratum Oy