Irtisanotaanko potilaat?
Suomen sote-alueet aloittavat yt-neuvottelut potilaiden kanssa.
Sote-alueilla sakset kalkattaa ja höylä vinkuu, koska Suomen hallituksen linjaukset ja päätökset siihen velvoittavat. Irtisanomisia ja palveluverkoston karsimista on luvassa ja jälkimmäistä on jo tehty. Mitä tapahtuu, kun hoitopaikkoja ja hoitohenkilöstöä vähennetään ja samaan aikaan hoidon tarve kuitenkin pysyy ennallaan, ehkä jopa kasvaa? Ei se ainakaan vähene.
Pitäisikö miettiä yt-neuvotteluja myös potilaiden kanssa? Ajatus voi kuulostaa hieman raadolliselta, mutta pysähdyn kuitenkin hetkeksi sen äärelle. Jos hoitopaikkoja vähennetään, henkilökuntaa irtisanotaan ja hoidon saatavuutta kavennetaan, niin eikö olisi loogista, että myös potilaita vähennettäisiin?
Eikö yksinkertaisesti voitaisi tehdä päätös, että tietyille potilasryhmille ei enää tarjota hoitoa? Kuka saa ensimmäisenä kenkää? Irtisanomisprosessissa olisi tietenkin määriteltävä, kuka potilas saa jatkaa hoidon piirissä ja kenen on sammutettava soihtunsa ja pakattava veitsensä. Ratkaisu voisi olla vaikka pisteytys. Pisteitä voisi kerätä esimerkiksi terveellisistä elämäntavoista, hoito-ohjeiden noudattamisesta ja helppohoitoisuudesta, eli siitä, kuinka harvoin ottaa yhteyttä teveydenhuoltoon.
Toisaalta voisi järjestää myös arvonnan. Jokaisen potilaan nimi lappuun, laput säkkiin ja onnetar peliin. Voittajien nimet voisi sitten julkaista paikallislehdessä. Valintaprosessi, arvonta tai pisteytys, olisi toki raskas joillekin, mutta tässä tilanteessa jokin ratkaisu on tehtävä.
Mitä irtisanotuille potilaille tarjotaan tilalle? Kultainen kädenpuristus ei kuulu tämän prosessin valikoimiin, joten ratkaisuja on haettava muilla tavoilla. Tarjolla ei myöskään ole uraohjausta. Kun potilas irtisanotaan, hän siirtyy omatoimiseen hoitovastuuseen. Tämä uusi potilasryhmä voi alkaa etsiä keinoja selvitä ilman terveydenhuollon apua. Saattaa olla, että syntyy täysin uudenlaisia yhteisöllisiä tapoja pärjätä.
Lohdutuskirjeessä irtisanotuille kirjoitetaan: "Olet irtisanottu, mutta älä ole huolissasi. Kannamme vastuun hoidostasi. Tosin siirrämme sen nyt sinulle. Vastuu hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi on nyt täysin omissa käsissäsi. Hätätilanteessa voit toki mennä päivystykseen, joka on pahasti ruuhkautunut ja sieltä sinut ohjataan 8 tunnin odotuksen jälkeen takaisin omaan sote-keskukseen, josta et enää saa hoitoa, koska sinut on irtisanottu. Kaikesta huolimatta hyvää jatkoa! Suomen hallitus".
Ironia on hankala laji, siksi heitän sen nyt romukoppaan. Vaikka emme (ainakaan toivottavasti) koskaan päädy potilaiden irtisanomiseen, moni säästötoimenpide saattaa ainakin ajatuksen tasolla vaatia näin radikaaleja toimenpiteitä. Hoitoon pääsy vaikeutuu, resurssit vähenevät ja hoitohenkilöstö uupuu yhä enemmän yrittäessään tehdä sen, minkä he parhaiten osaavat, potilaiden hoitamisen. Tuloksena on se, että tietyt ihmiset jäävät väliinputoajiksi ja ongelmat kasaantuvat pitkällä aikavälillä yhä suuremmiksi kustannuksiksi.
Päättäjille viisautta, ettei päät osuisi mäntyyn. Säästöpakon taustalla on isoja ja vaikeita asioita ja varmasti aitoja, oikeita taloudellisia haasteita. Samalla on kuitenkin pakkoa kysyä, kuinka pitkälle voidaan säästää, ennen kuin koko järjestelmä kaatuu? Potilaat eivät katoa, vaikka hoitopaikat katoavat. Ja vaikka kuinka huudamme teknologiaa apuun ja uskomme että siinä se kuulkaas on ratkaisu kaikkeen, ei se koskaan korvaa inhimillisyyttä, aitoa kohtaamista, empatiaa ja ymmärrystä, joita jokainen meistä tarvitsee ja ennen kaikkea ansaitsee.
Toivon päättäjille viisautta, että säästöjen vaikutus tulevaisuuteen nähtäisiin jo nyt. Ymmärrän, että rahaa ei kasva puussa eikä maassa. Ymmärrän myös sen, että ihmisten hoitamatta jättäminen ei tuota yhtään säästöä.
Ari Kärkkäinen, sairaanhoitaja YAMK, yksilö- ja työyhteisöcoach
puh 044 2396 821 / ari.karkkainen@entratum.fi